Viimeinenkin syksyn merkki saapui kun SOMTYn ja SMLYn yhteiset Syysopintopäivät järjestettiin jälleen 18.-19.11.2016 Tampereella Tampere-talolla. Tällä kertaa aiheena oli nivelkipu ja kaksipäiväisen seminaarin/kongressin luennot myötäilivät enemmän tai vähemmän tätä aihetta. Tänä vuonna kipu ja kipuun liittyvä neurofysiologia sekä mm. kuvantamisten heikohko korrelaatio kipuun ja toimintakykyyn tuli esiin useammassakin esitelmässä ja kahden päivän aikana taidettiin pohjimmiltaan puhua enemmän kivusta kuin nivelistä. Olemme keränneet tähän lyhyeen katsaukseen muutamat Syysopintopäivien pääpointit ja ne viestit mitkä mielestämme toistuivat eniten taikka muuten kolahtivat kovimmin.
Category Archives: Biopsykososiaalinen viitekehys
Krooninen alaselkäkipu ja sen riskitekijät
”Don’t panic” ja jatka liikkumista! Voitaisiinko esimerkiksi kroonisen alaselkäkivun ennaltaehkäisy kiteyttää näinkin yksinkertaisesti? (Kuva: geralt. CC0 Public Domain)
Kroonisen kivun (kuten vaikkapa krooninen alaselkäkipu) alkulähteille sukeltaminen voi olla hyödyllistä kenelle tahansa kivun kanssa painiskelevalle, mutta etenkin terveydenhuollossa tietyt riskitekijät on hyvä osata tunnistaa. Krooninen alaselkäkipu on maailmanlaajuinen taloudellinen ja lääketieteellinen riesa ja lähteestä riippuen noin 5-15%:lla selkäkipu etenee krooniseksi. Krooninen alaselkäkipu tarkoittaa pakaralinjan ja kylkikaarien väliin paikantuvaa kipua ja epämukavuuden tunnetta, jota on kestänyt yli 12 viikkoa (Airaksinen ym., 2006). Aina jakoa akuuttiin ja krooniseen kipuun ei voida tehdä täysin mustavalkoisesti pelkästään ajan perusteella, sillä tämä ei kuvaa selkäkivun usein aaltoilevaa luonnetta. Edellisessä kirjoituksessa selkäkivulle altistavista tekijöistä tuotiin esiin joitain kuvantamisella havaittavia riskitekijöitä, mutta myös monet muut seikat voivat johtaa kivun kroonistumiseen. Kivun kroonistumiseen vaikuttavat psykososiaaliset tekijät eivät ole mitenkään rajoittuneita pelkästään alaselkään, vaan esimerkiksi ns. “keltaisten lippujen” merkitys minkä tahansa kiputilan kroonistumisessa on yleisesti hyväksytty (mm. Balagué ym., 2012; Nicholas ym., 2011).Jatka lukemista
Esittelyssä integroitu lähestymisnäkökulma – osa 2
Blogissa palataan ft OMT Jukka Nordströmin artikkelisarjaan ja sen toiseen osaan, jossa esimerkkien kautta avataan integroitua lähestymisnäkökulmaa. Artikkelisarjan ensimmäinen osa on luettavissa täällä.
kuva (CC0 public domain)
Reaktion kohteen määrittämisestä
Jalkapallossa ja jääkiekossa puhutaan usein pelisilmästä. Hyvän pelisilmän omaava pelaaja hahmottaa nopeasti mitä tapahtuu ja osaa reagoida tarkoituksenmukaisella tavalla tilanteeseen nähden. Vastaanotolla tarvitaan myös pelisilmää, joka suuntautuu integroidun lähestymisnäkökulman mukaisessa tavassa aivan aluksi siihen mihin asiakas reagoi. Toisin sanoen pyritään hahmottamaan mahdollisimman tarkoin syy sille miksi asiakas saapuu vastaanotolle. Yleensä – ei välttämättä – syy vastaanotolle hakeutumiseen konkretisoituu jonkinlaisena vaivana. Tämä syy (ei siis oirekäyttäytyminen) voidaan sitten alaluokitella lukeutumaan kinesiopatologisiin, patokinesiologisiin tai ”uupuneisiin, karanneisiin, väsyneisiin ja eronneisiin”. Kinesiopatologiset vaivat jaotellaan integroidussa lähestymisnäkökulmassa edelleen asennon, aktiviteetin ja kuormitussuunnan mukaisiksi häiriötiloiksi. Myös toimintahäiriöprofiilit sekä liikesuunnan mukaiset vaivat luokitellaan tähän kategoriaan. Jatka lukemista
Onko alaselkäkipu loogista? Kokemuksia Peter O’Sullivanin koulutuksesta
Jos olet kuullut liikekontrollin häiriöistä ja liikehäiriöistä, olet saattanut törmätä myös Peter O’Sullivanin nimeen. Kyseinen herra on viimeisen kymmenen vuoden aikana tehnyt uraa uurtavaa työtä kroonisen alaselkäkivun luokittelemisesta, tutkimisesta ja hoitamisesta. Australiassa Curtinin yliopistossa vaikuttava professori O’Sullivan on tekemässä tutkimusta Suomessakin ja hänet oli kutsuttu SMLY:n järjestämälle Manuaalisen lääketieteen ja terapian Levi-kurssille puhumaan aiheesta.
Alun perin kyseinen herra nousi fysioterapia-alan tietoisuuteen julkaisemalla kroonisen alaselkäkivun luokittelumallinsa 2005 Manual Therapy:ssa. Erona aikaisempiin luokittelumalleihin oli siinä, että epäspesifien alaselkäkipujen luokittelu perustui osittain myös asiakkaan tapaan liikuttaa alaselkää. Terapeuttinen harjoittelu rakentui siten liikkumistavan mukaan eikä sen mukaan, mikä kudos olisi vaurioitunut tai mitkä lihakset olivat heikentyneet tai mitkä nivelet ja rakenteet jäykkiä, kireitä tai yliliikkuvia. O’Sullivanin tapa luokitella alaselkäkipua on vähitellen saanut kannatusta fysioterapian ja lääketieteenkin aloilla ja esimerkiksi Hannu Luomajoen väitöskirjassaan kehittämä lannerangan liikekontrollin testipatteristo pohjautuu osittain O’Sullivanin alkuperäiseen luokittelumalliin.
Kuka pelkää liikkumista? Haastattelussa Petteri Koho
![(Kuva: Peggy_Marco [CC0])](http://mindthemovement.net/wp-content/uploads/2016/09/fear-1027574_640.jpg)
Liikkumisen pelko voi vaikuttaa krooniseen kipuun ja sen tunnistaminen voi olla tärkeä osa kuntoutuksen etenemistä. (Kuva: Peggy_Marco. [CC0])
Fysioterapeutti Petteri Koho väitteli viime joulukuussa terveystieteiden tohtoriksi aiheesta ”Fear of movement” (tässä linkki väitöskirjaan). Mind the Movement sai kunnian onnitella ja haastatella tuoretta tohtoria väitöskirjastaan ja liikkumisen pelon ilmiöstä sähköpostitse. Petteri Koho on tehnyt perusteellista työtä fysioterapian ja sen koulutuksen parissa työskennellen tällä hetkellä Invalidisäätiö Ortonilla ja ollen urallaan mm. mukana OMT-koulutuksessa opettajana sekä luennoitsijana useissa seminaareissa.
Esittelyssä integroitu lähestymisnäkökulma – osa 1
(Kuva: Greubel Forsey. [CC BY-SA 3.0])
Taustaa lähestymisnäkökulmalle
Mitä tapahtuu, kun yrittää sovittaa kahta sellaista kappaletta toisiinsa, jotka eivät myötäile toisiaan kooltaan saatikka muodoltaan. Tietokonetta ei saa toimimaan, teeveetä ei saa päälle, wc-pöntölle ei mahdu eikä lego-palikoilla rakentelusta tule mitään. Hermot menee eikä homma toimi. Wikipedian mukaan paradigma on vähän kuin viitekehys. Se on jotain isoa ja laajasti käytössä olevaa ja oikeana pidettävää. Konteksti sitten on sama kuin asiayhteys. Siis jotain pienempää – selvästi. Sellainen mielikuva syntyy allekirjoittaneelle. Mitä tapahtuu, kun näitä palikoita yrittää sovittaa toisiinsa – fysioterapian konteksti ja biopsykososiaalinen (BPS) viitekehys? Ympärille jää löysää ja löyhää ilmaa. Tähän tarvitaan adapteria. Välikappaletta, jolla rajapinnat saadaan myötäilemään toisiaan.Jatka lukemista