Plantaarifaskiitti

Plantaarifaskiitti tuntuu kipuna kantapään alueella ja joskus keskellä jalkaholvia, usein enemmän sen sisäosalla.

Plantaarifaskiitti tuntuu kipuna kantapään alueella ja joskus keskellä jalkaholvia, usein enemmän sen sisäosalla.

Vaivaako viheliäinen kipu kantapään alueella jalkapohjassa? Sattuvatko aamun ensimmäiset askeleet tai tuottaako lenkkeily, kävely tai ihan vaan pitempään seisominen tuskaa kantapään alla? Syynä voi olla plantaarifaskiitti.

Mikä ihmeen plantaarifaskiitti?

Plantaarifaskiitti tuntuu kipuna jalkapohjassa, yleensä aavistuksen kantapään sisäpuolella tai keskellä kantapäätä alueella, johon jalkapohjan paksu kalvorakenne kiinnittyy. Vaiva omaa monta nimeä, esimerkiksi kantakalvon tulehdus tai kantaluupiikki. Kuitenkaan useimmiten merkittävän suuresta tulehduksesta ei ole kyse eikä röntgenkuvissa näkyvä pieni piikkimäinen uloke liity kipuun millään tavalla.

Kipujen syyksi tarjotaan usein esimerkiksi lihaskireyksien, jalan asennon, jalkineen jne… vaikuttavan kipuun, mutta todellisuudessa plantaarifaskiitti ei useinkaan ole ainakaan pelkästään näiden aiheuttamaa. Kuten muissakin jännekivuissa, myös plantaarifaskiitin merkittävimmät syyt liittyvät jalkapohjan kuormitukseen.

Kuormituksen osalta plantaarifaskiitti voi johtua yksinkertaistettuna siitä, että kuormitusta on ollut liikaa tai liian vähän tai taustalla on liian äkillinen muutos kuormituksen määrässä tai laadussa. Viimeisellä tarkoitetaan vaikkapa äkillistä pyöräilyharrastuksen muuttamista juoksuun tai kesäloman jälkeen nopeaa palaamista useasti viikossa toistuvaan liikuntaharrastukseen. Kivut yleensä alkavat siinä vaiheessa kun jänne ei enää ehdi palautua siihen kohdistuvasta rasituksesta tai kun jänne on ollut “liian pitkään liian vähällä kuormituksella” ja ikäänkuin “unohtaa olevansa jänne”. Jos aihe kiinnostaa tarkemmin, niin tarkempaa tietoa jänteen kipeytymiseen vaikuttavista tekijöistä voi lukea tämän linkin takaa.

Jalkapohjan hieronta ja käsittelyt voivat olla hyvä tukihoito, jos plantaarifakiitti vaivaa. Yksistään niistä harvoin on pysyvää ratkaisua.

Jalkapohjan hieronta ja käsittelyt voivat olla hyvä tukihoito, jos plantaarifakiitti vaivaa. Yksistään niistä harvoin on pysyvää ratkaisua.

Mitä plantaarifaskiitille voidaan tehdä?

Hoidoksi tarjoillaan netissä ja vastaanotoilla muun muassa hierontaa, venytyksiä, yölastoja, kylmähoitoa, pallon pyöritystä jalkapohjan alla ja erilaisia jalkapohjan ja pohkeen harjoituksia. Usein ongelmana on, että harjoittelusta puuttuu asteittain etenevä rakenne tai harjoittelua ei tehdä kivun pelossa lainkaan. Kipua ei kuitenkaan tarvitse pelätä, eikä sen vuoksi harjoittelua tarvitse vältellä. Päinvastoin! Onnistuneen kuntoutuksen tärkein kulmakivi on aktiivinen harjoittelu ja tarpeen mukaan ärsyttävimmän kuormituksen välttäminen väliaikaisesti.

Harjoittelun kuuluu olla hyvin suunniteltua ja riittävän raskasta, mutta varsinkaan alkuvaiheessa se ei saa olla liian repivää. Harjoittelun ytimen muodostaa kantakalvoon pitkittäistä korkeaa, mutta lempeää kuormitusta tuottavat harjoitukset, jotka voidaan monesti valita kuhunkin tilanteeseen sopiviksi. Harjoittelua voidaan toteuttaa joko päivittäin tai vain muutamana päivänä viikossa, mikä riippuu käytettävistä harjoituksista. Tämä voi kuulostaa monimutkaiselta, mutta itseasiassa näin ei ole. Jotta plantaarifaskiitti olisi taltutettavissa, olemme olleet mukana luomassa OmaKuntoutus.fi -palveluun perusteellista harjoitusohjelmaa plantaarifaskiitin omahoitoon. Tavoitteenamme on ollut luoda jalkapohjan kivusta kärsiville monipuolinen ja perusteellinen, mutta kuitenkin selkeä kokonaisuus vaivan omatoimiseen hoitoon.

Voit tutustua plantaarifaskiitin verkkovalmennukseen tästä linkistä.