CRPS:n hoito fysioterapian avulla – onko nimestä apua?

CRPS:ään liitetään usein ns. flare-up -ilmiö, jonka kipua voidaan kuvailla kuin kyseinen kehonosa-alue olisi syttynyt tuleen. (Kuva: Andy Maguire CC-BY 2.0)

Aikaisemmin blogissamme ollaan käsitelty CRPS:ää lähinnä sen tunnistamisen kannalta ja kerrattu muutamia siihen liittyviä perusasioita muun muassa diagnoosin muodostumisen kannalta. CRPS:n hoito voi olla hankalaa ja CRPS-potilaat usein mielletään haasteellisiksi ja joskus jopa vaikeiksi taikka mahdottomiksi hoitaa. Mahdottomia hoitaa CRPS-potilaat eivät kuitenkaan ole, mutta vaativat osakseen aikaa, ymmärrystä sekä kuuntelua. Kultaisen standardin puuttuessa, ollaan ajan saatossa kehitetty ja tutkittu useampiakin toisistaan täysin erilaisia hoitomuotoja, osa ollut hyödyllisiä, osa taas ei. Tässä kirjoituksessa en puutu niinkään CRPS:n hoitoon lääkkeiden, sähköstimulaatioiden tai muiden invasiivisten interventioiden osalta, vaan nyt keskitytään puhtaasti siihen, miten CRPS:n hoito onnistuu fysioterapeutin työvälineillä. Vaikka aihealue on laaja ja sen taustalla vaikuttaa usein monimutkaisetkin mekanismit, pyrin pitämään jutun lyhyenä. Tämä toisaalta johtaa siihen, että lähteiden osalta joutuu harrastamaan pientä kirsikan poimintaa, joskin olen pyrkinyt viittaamaan systemaattisiin katsauksiin ja meta-analyyseihin, joten toivottavasti ette pistä pahaksenne.Jatka lukemista