Nopeutuuko palautuminen jos oikein yrittää?

palautuminen

Onko palautumisen ja kehittymisen nopeutuksessa kyse elämääkin tärkeämmästä asiasta? (Kuva: NARA [Public domain])

Palautuminen on päässyt alkuun hyvän ruoan ja pitkien yöunien siivittämänä tämän palautumista käsittelevän jutun ensimmäisessä osassa. Kovin usein kuitenkin vaikuttaa siltä, että eniten ollaan kiinnostuneita aiheesta “palauttavat harjoitukset ja muut palauttavat toimenpiteet”. Herää kysymys miksi? Halutaanko palautuminen jotenkin ulkoistaa jonkun muun kuin urheilijan itsensä ohjelmoitavaksi?

Jätetään kuitenkin palopuheet sikseen, sillä näin jatko-osan astuessa estradille tarkastellaan lähemmin valikoitua otantaa niistä toimista, joilla on mainostettu olevan palautumista edistävä vaikutus. Käydään siis hieman spesifimpien aiheiden kimppuun ja kysytään voiko palautumista nopeuttaa esimerkiksi venyttelyllä, hieronnalla kylmäallas- ja kontrastihoidoilla tai “palauttavilla harjoituksilla”? Vastauksia voidaan hakea sekä aihetta käsittelevistä katsausartikkeleista, että yksittäisistä tutkimuksista. Tässä kirjoituksessa on pyritty käyttämään molempia siinä määrin, kuin se on ollut mahdollista.

Jatka lukemista

Mystinen palautuminen ja noitarummut sen tehostamiseksi – osa 1

palautuminen, superkompensaatio, kehittyminen

Palautuminen, superkompensaatio ja kehittyminen kulkevat käsi kädessä ja tavoitteiden saavuttaminen helpottuu kun osaa kuormittaa ja levätä sopivassa suhteessa. (Kuva: NeuPaddy [CC0])

Novak Djokovic käyttää suurta paineistettua kananmunaa palautumisen tehostamisessa. Michael Phelps nukkuu vastaavan vekottimen avulla 8000 jalan (noin 2,4km) korkeudessa nopeuttaakseen palautumista. Michael Jordan joi six-packin olutta pelien jälkeen? Omien sanojensa mukaan, eräs kollegamme väittää urheilleensa kerran, eikä kuulemma ole vieläkään palautunut… Palautumisesta kokonaisuudessaan puhutaan paljon, mutta mitä palautuminen todellisuudessa on ja voiko sitä nopeuttaa? Tämä kaksiosaisen blogijutun ensimmäinen osa käsittelee palautumista hieman laajemmin esimerkiksi unen merkityksen kautta ja todellisten noitarumpujen ja palauttavien kikkojen kimppuun päästään toisessa osassa. Mutta ennen kuin jatkat lukemista, kysyisin sinulta, että miten sinä määrittelisit sen, mitä on palautuminen? Yritäpä määritellä “palautuminen” itsellesi ja jatka lukemista sen jälkeen.

Oma yritykseni: Palautumisen määritelmä yksinkertaisimmillaan on paluu normaaliin tai jonkin menetetyn hankkiminen takaisin. Urheilusta ja suorituskyvystä puhuttaessa kaipaamme laajemman määritelmän, koska pelkkä “palautuminen” ei riitä suorituskyvyn kehittymiseen. Tällöin täytyy ottaa huomioon rasituksen aiheuttamien mikrotraumojen korjaaminen, lihasten energiavarastojen täyttäminen ja immuuni-, hermosto- ja endokriinijärjestelmän tasapainon palauttaminen ja/tai tehostaminen siten, että suorituskyky pystyy vastaamaan tai ylittämään sille asetetut odotukset.Jatka lukemista