Sunnuntain satunnaiset: tilastoja, alaselkäkipu ja sää sekä Facebookia

Kuukauden mittaiseksi venähtänyt joulutauko alkaa olla sunnuntain satunnaisten ajatusten osalta jo hiljalleen ohi ja taas on aika sukeltaa viikon aikana syntyneisiin pohdintoihin. Tällä kertaa nostamme esille tilastollisia yhteyksiä sekä niiden merkityksellisyyttä sekä lyhyesti Facebookista. Ja kun korrelaatioiden tielle päästiin, niin vinkataan lyhyesti kunnioitettavaan 1604 potilasta kattavaan tutkimukseen sään ja alaselkäkivun yhteyksistä. Etenkin nuo alaselkäkivun ja sään vaikutukset kiinnostivat, sillä niin usein kuulee tarinan että ”nyt kun tuli vähän kylmempää niin tämä selkä alkoi taas vihottelemaan”.

Jatka lukemista

2015 Luetuimmat artikkelit

Blogia on nyt pidetty yksi vuosi! 2015 tammikuussa aloitimme julkaisemalla ensimmäisen artikkelimme Alaselkäkivun Käypä hoito – suosituksen päivityksestä. Jo tuo ensimmäinen julkaisu sai mielestämme paljon huomiota ja keräsi kiitettävän määrän lukijoita. Tuon jälkeen juttuja on tullut kirjoiteltua yhdessä ja erikseen vaihtelevalla tahdilla. Osa näyttöön perustuvista tarinoistamme on kerännyt enemmän ja osa vähemmän lukijoita, mutta mitkä ovat olleet ensimmäisen vuotemme luetuimmat jutut? Tässä listaamme Top 5 -luetuimmat artikkelit ja tarjoamme suorat linkin kyseisiin artikkeleihin niille, jotka eivät niitä ole huomanneet tai haluavat kerrata jo lukemaansa.Jatka lukemista

Akillesjänteen tendinopatian rakenteelliset muutokset eivät korreloi kivun ja toimintakyvyn kanssa

Detail_of_Achilles_thniskon

Wikimedia Commons. CC BY-SA 3.0

Akillesjänne voi olla muidenkin kuin antiikin sotasankarien heikko kohta. Jänteen repeämien lisäksi se on tyypillinen rasitusvammojen uhri ja nimensä mukaisesti varsinkin juoksijoiden akilleen kantapää. Valitettavasti fyysisesti inaktiivisemmatkaan eivät niiltä säästy ja ylipaino onkin havaittu yhden systemaattisen kirjallisuuskatsauksen perusteella akillesjänteen tendinopatioiden riskitekijäksi (Franceschi ym. 2014). Alankomaissa teetetyn tutkimuksen perusteella yleisellä väestötasolla akillesjänteen tendinopatioita on havaittu ilmenevän 1,85:lla 1000:sta ihmisestä vuoden aikana, jolloin sen esiintyvyys on suurempaa kuin esimerkiksi tenniskyynärpään esiintyvyys (de Jonge ym. 2011).

Jatka lukemista

Aivotärähdys voi kolahtaa muuallakin kuin päässä – Tutkimus aivotärähdysten ja alaraajavammojen välisestä yhteydestä

CC BY-NC-ND 2.0 (Peter Dean)

CC BY-NC-ND 2.0 (Peter Dean)

Miten aivotärähdykset ja tuki- ja liikuntaelinvammat liittyvät toisiinsa? Tähän kysymykseen törmättiin tuoreessa amerikkalaistutkimuksessa, jossa selvitettiin alaraajojen akuuttien tuki- ja liikuntaelinvammojen riskiä aivotärähdyksen jälkeen yliopistourheilijoilla (Lynall ym. 2015). Eri lajien urheilijoilla havaittiin vuoden seurannassa noin 1,5-2 -kertainen riski saada akuutti alaraajavamma. Tutkimuksessa selvitettiin urheilijoiden terveystietojen perusteella akuuttien alaraajavammojen määrää ennen aivotärähdystä ja sen jälkeen, sekä verrattiin urheilijoihin jotka eivät olleet saaneet aivotärähdystä.

Jatka lukemista

Sairaus nimeltä istuminen – Uusi nimi fyysiselle inaktiivisuudelle vai erillinen riskitekijä?

Istuminen on nyt virallisesti demonisoitu. Sosiaali- ja terveysministeriö julkaisi 17.6.2015 kansalliset ”Istu vähemmän – voi paremmin” -suositukset istumisen haittojen vähentämiseen. Harva olisi välttämättä 10-20 vuotta sitten uskonut, että terveysliikuntasuositusten lisäksi tarvitaan erikseen istumasuositukset, mutta se kuvastaakin toisaalta kuinka huolestuttavasta ilmiöstä näyttäisi olevan kyse. Minkälainen vaaratekijä istuminen terveydelle sitten on ja mihin istumasuosituksilla pyritään?

Jatka lukemista

Niskakivun hoito Käypä hoito -suosituksen pohjalta

CC BY-SA 2.1 jp

(Kuva: BodyParts3D, CC BY-SA 2.1 JP)

 

Aikaisempi julkaisumme alaselkäkivun Käypä hoito-suosituksesta sai paljon hyvää palautetta ja vaikka niskakivun Käypä hoito-suositusten päivityksestä on jonkin verran aikaa, päätimme joka tapauksessa käsitellä sitä fysioterapeuttisten silmälasien läpi alaselkäkivun tapaan. Niskakivun Käypä hoito -suositusta ollaan päivitetty tammikuusta 2015 lähtien, joten lienee myös mahdollista, että jo lähitulevaisuudessa saadaan tähänkin asiaan uusi päivitetty suositus.Jatka lukemista