Huimaus – milloin niska oireen taustalla?

 

spiral-staircase-430907_1280

Kuva : Bonnybbx (CC0)

Huimaus on oire, josta useimmilla löytyy omakohtaisia kokemuksia. Yardleyn ja kumppanien (1998) mukaan se on pääoireena 7 %:lla yleislääkärin vastaanotolla käyvistä potilaista. Huimaus voi käsittää hyvinkin erityyppisiä “huimaavia” tuntemuksia. Näitä voivat olla esimerkiksi tunne, että ”silmissä sumenee”, ”keinuttaa”, ”ympäristö pyörii kuin olisi karusellissa” tai vaikkapa “kävely tuntuu huteralta”. Vastaavasti esimerkiksi kipuakin on monenlaista (mm. terävää, sykkivää, jomottavaa, säväyttävää jne.). Kliinikolle huimauksen tarkka kuvaus mahdollisine liitännäisoireineen (esim. kuulon heikentyminen, pahoinvointi, kasvojen tuntohäiriöt, puheentuoton häiriöt tms.) on oleellista tietoa, koska edellä mainitut asiat antavat vihiä siitä, millaiset syyt huimauksen taustalla voisivat olla. Lisähaastetta tutkimisen ja hoitolinjojen määrityksen kannalta seuraa, jos tilanteessa esiintyy useaa erityyppistä huimausta samanaikaisesti eri taustatekijöistä johtuen.

Fysioterapeutin vastaanotolle huimauksesta kärsivä tulee lääkärin lähettämänä tyypillisesti silloin, kun huimauksen katsotaan olevan niskaperäistä huimausta tai sisäkorvaperäistä hyvänlaatuista asentohuimausta. Tässä kirjoituksessa keskitytään niskaperäiseen huimaukseen.

 

Huimauksen laaja kirjo

Huimaus voi johtua mistä tahansa tasapainoa ylläpitävän järjestelmän häiriöstä. Se  syntyy, kun tasapainon hallinnalle oleellisista aistinelimistä aivoihin saapuvassa informaatiossa on ristiriitaa tai informaation prosessointi aivoissa on häiriintynyt. Tasapainon hallinnalle keskeisiä tekijöitä ovat etenkin sisäkorvassa sijaitsevat tasapainoelimet, näköaistin kautta saatava visuaalinen informaatio, kehon eri osissa sijaitsevat asentoa ja liikettä aistivat hermopäätteet sekä aivorunko, jossa edellä mainittuja aistikanavia pitkin saapunut informaatio analysoidaan, yhdistetään ja välitetään eteenpäin keskushermostossa. (Kallela ym. 2014)

Huimaus on jaoteltu neljään eri luokkaan (Drachman ym. 1972), joita ovat kiertohuimaus, pyörtyminen, tasapainohäiriö sekä epäspesifinen huimaus. Kiertohuimauksessa (vertigo) koetaan aistimus, jossa ympäristö tai ihminen itse on kiertävässä liikkeessä, vaikkei liikettä oikeasti tapahdukaan. Sen taustalla on tyypillisesti sisäkorvaperäinen syy ja oire provosoituu pään liikkeistä. Pyörtymisen (synkopee) taustalla taas katsotaan olevan verenkierrollinen syy. Oireena voi olla ohimenevä tajuttomuus tai lievempänä ilmetessään tunne, että ”pian taju lähtee” tai ”silmissä sumenee”. Lievänä muotona tällainen huimausoire voi tyypillisesti ilmetä esimerkiksi verenpaineen laskun yhteydessä esimerkiksi makuulta nopeasti seisomaan noustessa. On hyvä muistaa, että fyysisen rasituksen aikana ilmenevän pyörtymisen tuntemuksen taustalla voi olla sydänperäinen ongelma.

Tasapainon hallinnan häiriöt voidaan myös kokea huimauksena. Heikentynyt tasapaino ja siihen liittyvä epävarmuuden tunne voi johtaa liikkumisen aikaiseen pelkoon ja ahdistukseen. Edellä mainitun kaltaista huimausta voi esiintyä esimerkiksi ikääntyneillä ihmisillä, joilla tasapainon hallinta on syystä tai toisesta heikentynyt. Samoin tietyissä neurologisissa sairauksissa, esimerkiksi polyneuropatiassa voi ilmetä tasapainohäiriötä, kun raajojen asentotunto on heikentynyt ja lihasten motorinen ohjaus toimii puutteellisesti ääreishermoston rappeutumisen johdosta.

Epäspesifiksi huimaus luokitellaan silloin, kun se ei sovi mihinkään edellä mainittuun huimaustyyppiin. Taustalla voivat olla psykogeeniset syyt, kuten pelkotilat tai paniikkihäiriö. Oire voi usein olla hankalaa kuvailla, eikä siihen liity selkeää kiertävää tai pyörryttävää komponenttia. Joissakin sairauksissa, kuten esimerkiksi Parkinsonin taudissa, voi samanaikaisesti esiintyä useampaankin eri edellä mainittuun luokkaan kuuluvaa huimausta johtuen sekä lääkityksen että itse sairauden aiheuttamista hermoston ja verenkiertoelimistön toiminnan muutoksista.

 

Kuva : FotoFyl / Erifyli Tsavdari

 

Mitä on niskaperäinen huimaus?

Niskaperäinen huimaus on tyypillisesti intensiteetiltään vaihteleva, yleensä keinuttava tai epävakaa tunne (“kuin laivalla olisi”), jota voi esiintyä hetkellisenä tuntemuksena tai se voi jatkua minuuttien tai tuntienkin ajan. Huimausta on voinut esiintyä kuukausien tai vuosienkin ajan vaihtelevasti. Yleensä niskasta johtuva huimaus ei ole kiertävää huimausta. Huimaus voi olla ajallisessa yhteydessä niskan alueelle paikantuviin oireisiin kuten esimerkiksi niskakipuun tai – jäykkyyteen. Oire saattaa olla yhteydessä niskan liikkeisiin tai ilmetä tietyissä niskan asennoissa. Diagnoosi perustuu anamnestisen tiedon ja niskan tutkimuslöydösten ohella erityisesti muiden tasapainojärjestelmän häiriöitä aiheuttavien tekijöiden pois sulkemiseen (Wrisley ym. 2000). Niskaperäisen huimauksen tarkoista diagnostisista kriteereistä ei ole konsensusta. Siitä on yhtenevä näkemys, että muut potentiaaliset huimauksen aiheuttajat pitää olla suljettu pois ja että niskassa tulisi olla jotain rakenteellisesti tai toiminnallisesti poikkeavaa, joka voisi selittää huimauksen (Yacovino ym. 2013). Niskaperäistä huimausta arvioidaan esiintyvän eniten 30-50-vuotiailla naisilla (Heikkilä 2004).

 

Niskaperäisen huimauksen selitysmalleja

Niskasta johtuvalle huimaukselle on olemassa kolme selitysmallia: vaskulaarinen (verenkierrollinen), neurovaskulaarinen (hermoverenkierrollinen) ja somatosensorinen (asento- ja liiketuntoaistiin perustuva). (Heikkilä 2004)

Vaskulaarisen selitysmallin mukainen niskasta lähtöisin oleva huimaus johtuu niskan verenkierrollisista tekijöistä. Taustalla on jokin niskan verenkiertoa häiritsevä verisuonen ulkopuolinen (esim. nikaman rakenteellisten muutosten aiheuttama verisuonen kompressio) tai verisuonen sisäinen tekijä (esim. valtimokovettumatautiin liittyvät muutokset). Nikamavaltimon verenkierron häiriöstä johtuvaan huimaukseen saattaa herkästi kytkeytyä muitakin neurologisia oireita. Heikkilän (2004) mukaan on huomioitava niskan verenkierron häiriöön liittyvän huimauksen mahdollisuus etenkin iäkkäillä sekä tilanteessa, jossa huimaus ilmenee tietyissä niskan asennoissa ja progressiivisesti voimistuu asentoa ylläpidettäessä. Neurovaskulaarisen selitysmallin mukaan nikamavaltimoiden seinämien sympaattinen hermotus voi esimerkiksi mekaanisen ärsytyksen myötä aikaansaada verisuonten liiallisen supistumisen johtaen huimausoireisiin verenkierron häiriintyessä.

Somatosensorisen selitysmallin mukaan niskasta johtuvan huimauksen taustalla on häiriintynyt niskan asento- ja liiketuntoaistin (proprioseptiikka) kautta välittyvä sensorinen tieto. Niskan alueen monissa rakenteissa (mm. yläniskan- ja kaularangan syvissä lihaksissa, nivelkapseleissa) on tiheä proprioseptiivinen hermotus, joka välittää keskushermostolle tietoa niskan asennosta ja liikkeestä. Tätä tietoa peilataan muista tasapainon hallinnalle tärkeistä aistinelimistä saatuun tietoon kehon asennosta ja orientaatioista suhteessa ympäristöön. Jos eri kanavista saapuva tieto on ristiriitaista, se voidaan aistia huimauksen tunteena. De Jongin ja kumppaneiden (1977) tutkimuksessa havaittiin, että kokeellisesti puuduttamalla yläniskan lihaksia tasapainon hallinta heikkeni. Jännitysniska (tension neck) oireilevilla havaittiin Koskimiehen ja kumppanien (1997) tutkimuksessa terveisiin verrattuna enemmän huojuntaa niskaan kohdennetun vibraatio-stimuluksen myötä. Tutkijat pohtivat, että jännittynyt niskan lihaksisto saattaa altistaa huimausoireille niskasta välittyvän proprioseptiivisen tiedon muuttuessa.

On hyvä muistaa, että muusta syystä kuin niskasta johtuvaan huimaukseen voi liittyä niskan kipuja ja toimintahäiriöitä (Heikkilä 2004). Esimerkiksi sisäkorvaperäisestä hyvänlaatuisesta asentohuimauksesta kärsivällä voi esiintyä lihasten kohonnutta jännitystä henkilön pyrkiessä välttämään pään liikkeitä, jottei huimausoire provosoituisi. Kyseiset niskan toiminnalliset muutokset voivat olla yhteydessä niskaperäisen huimauksen kehittymiseen (Koskimies ym. 1996). Samoin voi käydä, jos liikkumisvarmuus on heikentynyt ikääntymiseen liittyvien muutoksien johdosta. Kokemuksen siitä, miten niskan alue reagoi liikkumisen aikaisiin epävakauden tuntemuksiin voi aistia esimerkiksi kävelemällä liukkaalla jäällä. Usein kävelyn myötä on pian havaittavissa kohonnut lihasjännitys niskan alueella (ja muuallakin kehossa), mikä on tietysti normaali, luonnollinen ilmiö.

 

Fysioterapiasta apua?

Niskaperäisen huimauksen fysioterapeuttiseen hoitoon liittyviä laadukkaita tutkimuksia on toteutettu varsin vähän (Yacovino ym. 2013). Reid ja Rivettin (2005) sekä Lystadin ja kumppaneiden (2011) systemaattisissa kirjallisuuskatsauksissa selvitettiin manuaalisen terapian vaikuttavuutta niskaperäisen huimauksen hoidossa. Molempien kirjallisuuskatsausten perusteella todettiin, että manuaalisella terapialla näyttäisi olevan myönteisiä vaikutuksia niskaperäisen huimauksen hoidossa, vaikkakin hoitointerventio-tutkimukset olivat heikkolaatuisia. Karlberg ja kumppanit (1996) tutkivat fysioterapeuttisen hoitojakson (sisälsi erilaisia aktiivisia ja passiivisia fysioterapiamenetelmiä mm. manuaalinen terapia, liikkuvuus- ja lihaskuntoharjoittelu, rentoutusharjoitteet) vaikutuksia niskaperäisen huimauksen hoidossa. Tutkimuksessa havaittiin kontrolliryhmään verrattuna myönteinen muutos huimausoireen voimakkuudessa ja esiintymistiheydessä, niskakivun voimakkuudessa sekä tasapainon hallinnassa.

Fysioterapian mahdollisuudet niskaperäisen huimauksen hoidossa ajatellaan olevan pitkälti huimauksen taustalla oleviin toiminnallisiin tekijöihin vaikuttamisessa. Näitä ovat mm. lihasfunktio, nivelten liikkuvuus ja liikekontrolli. Lisäksi mm. kaularangan asentotuntoa ja niska-silmäkoordinaatiota voidaan tutkia ja harjoittaa eri menetelmin. Luonnollisesti niskaperäisen huimauksen fysioterapeuttisessa tutkimisessa ja hoidossa tulee huomioida toiminnalliset tekijät muuallakin kuin niskassa. Etenkin rintarangan ja hartiarenkaan alueen toimintahäiriöt voivat olla yhteydessä niskan alueen huimausta tuottaviin tekijöihin. Joskus myös ergonomisiin tekijöihin liittyvät muutokset ovat tarpeen.

 

Lopuksi

Huimauksen taustalla voi olla vakavuudeltaan monen eri asteisia tekijöitä – henkeä uhkaavista ja nopeaa hoitoa vaativista syistä täysin harmittomiin ja nopeasti itsestään ohimeneviin syihin. Huimauksesta (etenkin sellaisesta, johon liittyy liitännäisoireita) kärsivän onkin hyvä suunnata lääkärin vastaanotolle, jossa määritellään huimauksen taustalla olevat tekijät ja erityisesti poissuljetaan mahdolliset vakavat ja nopeaa hoitoa vaativat syyt. Niskaperäiseksi todetussa huimauksessa fysioterapia on yleisesti käytetty ja hyväksi havaittu hoitomuoto, vaikkakin laadukkaita tutkimuksia kaivataan aiheen tiimoilta lisää. Tulevaisuus tuonee lisäselvyyttä niskaperäisen huimauksen hoidosta erilaisista tämän aihealueen tutkimukseen liittyvistä haasteista huolimatta.

 

 

 

LÄHTEET:

  • de Jong P, de Jong M, Cohen B, Jongkees L. Ataxia and nystagmus induced by injection of local anesthetics in the neck. Ann Neurol, 1, 240-246, 1977
  • Drachmann DA, Hart CW. An approach to the dizzy patient. Neurology 1972;22: 323-34
  • Heikkila H. Cervical Vertigo. Chapter 17 in Grieve’s modern manual therapy. The vertebral column. Third edn. Ed Boyling JD, Jull GA, Twomey PLT). Churchill Livngstone,Edinburgh, 2004.
  • Karlberg M, Magnusson M, Malmstrom EM, Melander A, Moritz U. Postural and symptomatic improvement after physiotherapy in patients with dizziness of suspected cervical origin. Arch Phys Med Rehabil 1996:77:874-882
  • Kallela M, Kentala E. Huimaus käytännön lääkärin kannalta. Duodecim 2014; 130:400-12
  • Koskimies K,  Sutinen P, Aalto H, Starck J, Toppila E, Hirvonen T, Kaksonen R, Ishizaki H, Alaranta H, Pyykkö I.. Postural stability, neck proprioception and tension neck. Acta Otolaryngol 1997; Suppl 529, 95-97
  • Lystad RP, Bell G, Bonnevie-Svendsen M, Carter CV. Manual therapy with and without vestibular rehabilitation for cervicogenic dizziness: a systematic review. Chiropr Man Therap. 2011 Sep 18;19(1):21.
  • Reid. SA., Rivett. DA. Manual therapy treatment of cervicogenic dizziness: a systematic review. Man.Ther. 2005 Feb;10(1):4-13
  • Wrisley DM, Sparto PJ, Whitney SL, Furman JM. Cervicogenic dizziness: a review of diagnosis and treatment. J Orthop Sports Phys Ther. 2000 Dec;30(12):755-66
  • Yacovino D, Hain T. Clinical Charasteristics of Cervicogenic-Related Dizzyness and Vertigo. Semin Neurol 22013;33:244-255
  • Yardley L, Owen N, Nazareth I, Luxon. Prevalence and presentation of dizzyness in a general practice community sample of working age people. Br J Gen Pract 1998;48:1131-5

 

 

 

Posted in Anatomia ja fysiologia, Fysioterapia, Neurologia, Niskakipu, Tuki- ja liikuntaelinsairaudet and tagged , , , .